torstai 27. elokuuta 2015

!

On tullut kirjotettua ihan liian vähän.. suurimmaksi osaksi se johtuu siitä että päivät touhutaan lapsien kanssa ja illalla kun menevät nukkumaan ottaa pienen ajan itselleen ennen kuin itse kömpii sänkyyn. Mutta osaksi myös siitä, että pystyy pitämään koko paletin koossa ilman stressiä kirjoittamisesta. Kirjoittaminen on minulle rentouttavaa puuhaa, mutta jos sitä ei kerkeä tekemään iskee siitä huono omatunto.. vaikka ei pitäisi. Ja sitten kun kirjoittaa ei tiedä mistä kirjoittaisin. Olen siis sivuuttanut kokonaan tämän stressin. Tuo meidän poika tuottaa sitä vähän liikaakin välillä. Tai ehkä olen vaan sellainen ihminen etten osaa olla stressaamatta ennen kuin tiedän mikä on perimmäinen syy keuhkojen ongelmiin. Olemme Masin kanssa käyneet nyt jo monen monessa verikokeessa ja röngtenissä. Allergiatesteissäkin kävimme, sekä TT-kuvassa ja keuhkotähytyksessä, mitkä molemmat tehtiin anestiassa. Onneksi kuitenkin pääsimme samana päivänä pois molemmista. Seuraavaksi odotellaankin aikaa sydänleikkaukseen...
Mutta on meillä onneksi paljon enemmän iloisempia asioita kuin surullisia. Masi istuu jo hyvin tuettuna ja syöttötuolikin on saanut uuden lapsen kannettavakseen. Toinen on toki siirtynyt jo "isojen tyttöjen" tuoliin. Masi myös höpöttelee hurjasti vaihtunut vauvan jokeltelusta "tä tä tä tä tää":ksi :D Kylpy on myös ihmeellinen paikka, siellä on hauska istua itse ja läiskiä vettä! Ruoka maistuu ja syli on tietysti paras paikka olla :)
Ja Milla.. mikä tarina tintti! Selvät leikit on tullut esille..
Nukketalossa
A:"Auttakaa joku minua!"
B:"Minä autan sinua, missä tarvitset apua?"
A:"Avaa minulle ovi"
B:"Noin!" (Avaa oven)
A:"Kiitos!" (Aaaa.. eli halataan)
Tämä oli siis ote erään päivän leikeistä. Milla on ollu myös "kotikuiva" yli kuukauden ja 3 viikkoa päiväkuiva. Yövaippaakaan ei haluttaisi laittaa mutta ei se lopulta haittaakkaan.
Milla tunnistaa oikean ja vasemman, neliön, kolmion ja ympyrän, osaa aakkoset (melkein kaikki), autonmerkit, värit, numerot 1-10 , osaa piirtää auringon ja hymynaaman ja ilmapalloja. Osaa kirjoittaa isi :D (s-kirjain on pikkuisen omanlaisensa, mutta ainakin kova yritys on), Housut ja kengät osataan itse pukea. Milla tunnistaa myös monen monta eläintä! 
Huomenna sitten nokka kohti Mummolaan näiden pienten ihanien tirriäisten kanssa. Se onkin ensimmäinen kerta kun Masi on yötä Mummolassa!

sunnuntai 23. elokuuta 2015

Ihanimmat sisarrukset!

Meidän tirriäiset on kyllä niin erottamattomat kun vaan voi olla! :) Masi tykkää seurata Millan touhuja ja Milla taas tykkää hoitaa ja auttaa Masia <3
Blogin kirjotus on vähän jäänyt, yritän tsempata ja saada itelle taas aikaa kirjoittaa. Mutta alotetaan näin helposti kuvilla taas :)
Maailman rakkaimmat ja ihanimmat lapset <3

Perhe<3

sunnuntai 21. kesäkuuta 2015

Tirriäinen nimeltä Milla♡

Tässä tämä vihdoin on! Å-kirjaimen jätin suosiolla pois!
Mietin pitkään miten kirjottaisin Millasta teille, kunnes bongasin jostakin elämän aakkoset. Ja päätin koota teille Millan elämän aakkoset! 

A: Auttaa, Milla haluaa auttaa kaikessa mitä teen tai isi tekee. Tiski- ja pesukoneen tyhjennyksessä, sekä täytössä, Masin pullojen pesemisessä, leipomisessa, siivoamisessa.. yms. ("Autot", isin kanssa ovat kovasti harjoitelleet automerkkejä, joita Milla tunnistaa jo enemmän kuin äiti!)

B: Banaani, Hedelmä, mistä Milla ei pitänyt ollenkaan ensimmäisenä vuonna, mutta nyt on banaani alkanut maistua ja sitä syödään melkein päivittäin!

C: Chidi, Millan paras ja ensimmäinen kaveri.

D: Diili, Millan kanssa pystyy tekemään diilejä, jotka vahvistetaan laittamalla yhden sormen päät yhteen Millan kanssa ja tekemällä "zzzz" äänen. Diilejä voi tehdä mistä vain. Esim. Millan halutessa ulos. "Ensin siivoamme ja sitten menemme ulos... diili?!" (yleensä Milla suostuu kaikkeen :)) ("D-vitamiini")

E: Eläimet, Milla rakastaa kaikkia eläimiä, koirat, kissat, linnut, puput, oravat... aina Milla bongaa kaukaakin eläimet ja haluaa mennä katsomaan.

F: F-kirjain, Muumitietokoneen ansiota. F-kirjain on hallussa jo parin muun kirjaimen lisäksi. F-kirjain on kiva bongata esim. parkkihallista.

G: Grilli, Milla on ihan innoissaa menossa aina isin kanssa grillaamaan parvekkeelle. Siintä onkin muodostunut isin ja Millan juttu!

H: Hauva, no oleellisesti Taika-hauvahan kuuluu meidän perheeseen, ja sitä on kiva käskeä (häkkiin, tänne, häkkiin, tänne). Taika-hauvaa on kiva silittää ja sille on kiva antaa pusuja ja haleja. Myös pallon heittäminen ja jogurtin lopun syöttäminen Taikalle on hauskaa! Tiestysti myös muut ulkona näkyvät hauvat on kivoja. Suurimman jäljen hauvoista kuitenkin on tainnut Millan sydämeen tehdä Mummolan Siru-hauva!
("Heini")

I: Isi, tämä tuskin tarvitsee sen suurempaa selittelyä. Isi on maailman kivoin asia, kun tulee kotiin, jos tekee niinkuin Milla haluaa ja isihän tekee :) Isiä pyydetään huoneeseen leikkimään (jonne äidillä ei ole asiaa silloin, kun siellä ollaan isin kanssa) ja isin kanssa tehdään hassuja asioita. Isi vaan on niin paras! Isi on myös syy kaikkiin sotkuihin mitä kuka vaan ja missä vaan saa aikaan. Jos Millalta kysyy, että kuka on sotkenut niin takuu varmasti vastaukseksi saa ISI! :) <3
(tähän olisi myös sopinut "iso", koska tällä hetkellä Millan mielestä kaikki on mieluummin isoa, kuin pientä.)

J: Jes Jes, sanotaan isin kanssa, kun joku asia menee hienosti tai onnistuu. Yleensä siihen kuuluu myös jonkunlainen tuuletus :)

K: Kirjat, niitä Milla rakastaa! Koko ajan saa olla lukemassa ja aina jos hetkeksi istahdat niin jostakin kulmasta työntyy kirja syliin. Milla jaksaa kuunnella hyvinkin pitkiä kirjoja ja lemppareihin kuuluu Pupu Tupuna, Mainio Manu, Malvin ja tietysti Muumit. Myös kaikki eläinkirjat ovat kivoja. Niin kauan on luettava, ettei ääntä enään tule :D
("Keitlin", "Kerhot")

L: Leivonta, sana leivonta on meillä taikasana, sen kun Milla kuulee niin samalla sekunnilla neiti on jo kaapilla hakemassa vispilää ja kulhoa, yleensä myös keittiövaaka ja nuolija-possu etsitään mukaan. Eikä siinä enään silloin auta sanoa, ettei leivota. :)

M: Mummo, on se mikä tulee äidin ja isin jälkeen, todella todella hyvänä kakkosena! Melkein joka aamu, Milla kertoo kuinka Mummo ajelee Nissanilla ja hoitelee mummolassa Siru-hauvaa. Mummolle myös soitetaan lähes päivittäin ja kerrotaa asioita. Jos Milla saa päättää itselleen vaatteet ne on silloin Mummon ostamat. Jopa jos meidän matto on mennyt ryttyyn niin se on Mummon tekosia. Mummolla on siis hyvin hyvin suuri vaikutus tähän meidän pikkuiseen neitiin!
("Muumit", "Masi", "Mari" "Minni")

N: Näin, Milla matkii hirveästi asioita ja tulee sen jälkeen näyttämään aina äidille kun joku teki "näin", etenkin asioita tai temppuja on kiva opetella toisten kautta!
("Netta")

O: Ovela, meidän pieni neiti osaa olla tietyissä asioissa todella ovela, joka tietämättään tai tietoisesti. Mutta aina hän saa meidät nauramaan! :) 

P: Prinsessa, Milla itse on meidän pieni, suloinen, lutunen, ihana, rakas, kaunis, hupsu, hassu, hauska...... PRINSESSA!
("Pottailu", "Palapelit")

Q: Quality, Meidän täydellistä laatua oleva tyttö <3

R: Robin, Ennen, Nyt ja Aina.. Se on ja pysyy. Robin on vienyt Millan sydämen täysin! Se vaan on paras! Sitä on kiva kuunnella ja katella ja onneksi meillä on nyt myös paita missä on Robinin kuva ja ekstrana kaupan päälle se on vielä Mummon ostama! ("Rytyt")

S: Sauna, tai oikeastaan saunavuoro, se ihana asia mikä tapahtuu perjantai iltapäivällä. Millasta on kiva laittaa tavarat valmiiksi ennen kuin isi tulee kotiin ja mennään saunaan. Ammeeseen kasataan kaikille pyyhkeet ja iltapuvut, pesuaineet, pienet eväät ja saunajuomat, leluja tietysti unohtamatta! Saunasta ei myöskään haluttaisi millään lähteä pois.
("Siru", jonka liitin sanaan hauva. "Saippuakuplat")

T: Trampoliini, Mummolasta ja serkuilta ja tietysti myös HopLopista löytyy trampoliinit. Niissä Milla jaksaisi hyppiä, vaikka kuinka paljon ja tietysti "juosta kuin hevonen". Milla jaksaa hyppiä jo monta hyppyä peräkkäin. Mummo ja Heini-täti olikin laskenut, että 35 hyppyä tuli ennen peffa-plätsiä, jonka myös neiti osaa hienosti!
("Tirriäinen)

U: Ukki, Milla on jo pienestä asti osannut sanoa "Uu", jolla tarkoittaa ukkia. Ukkia Milla ujostelee, mutta kuitenkin vierailulta lähtiessä uskaltautuu antamaan halin.

V: Vauva, Käytin M-kirjaimen jo, johon Masi olisi kuulunut. Mutta Milla muutenkin puhuu useasti vielä vauvasta, vaikka tietääkin "vauvan" nimen. Ja onhan se meidän "pieni" vauva vielä! Millalla ja Masilla tuntuu olevan jokin maaginen yhteys. Se on jotain todella sanoin kuvaamatonta ja erityisen hienoa ja hellyyttävää. Milla tykkää myös syöttää Masia ja näytellä tälle hänen lelujaan (ainakin vielä :)) Vaipan vaihdossakin Milla on mieluusti mukana ja Masin rättejä on kiva ripustaa pyykkinarulle, kun niitä on niin paljon aina pesussa.

W:Wauuu, on Millalle hyvin tärkeä sana. Kun on saatu vaatteet päälle pitää käydä näyttämässä isille mitkä vaatteet on laitettu ja isin on sanottava "Wauuuu". Myös monen muun asian kohdalla kuuluu sanoa meillä Wau, niitä on potalle pissaaminen, palapelin rakentaminen, piirtäminen. Oikeastaan ihan mikä vaan mitä meidän pieni neiti tekee on "Wau":n arvoista!

X: Xylitol, ei varmaan kaipaa selityksiä sen enempää.. Jos äiti ei muista, niin Milla kyllä muistaa muistuttaa Xylitol-pastillista, joka otetaan jokaisen ruokailun jälkeen.

Y: Ymmärtävä, Miten paljon noin pieni voikaan ymmärtää! Ihan liikaakin välillä. Mutta se on kyllä niin mahtavaa, kun arkipäiviin saa Millasta keskutelu seuraa, kun isi on töissä.

Z: Zzzz.., Milla nukkuu, joka päivä vielä n. 1,5h päiväunet. 

Ä: Äiti, on se kenelle voi kiukuta kun kiukuttaa, mutta äiti on myös se jonka syliin saa kivuta koska vaan♡ ("Äs")

Ö: Öitä, Se mitä sanotaan lähes aina ennen nukkumaan menoa. Milla onkin nukkunut omassa huoneessaan 8kk iästä asti, ja melkein joka yön nukkuukin heräämättä.


Tämä oli todella hankalaa valita tiettyihin kirjaimiin sana, koska löytyi niin monta vahvaa vaihtoehtoa, joita ei voinut jättää kirjoittamatta.

perjantai 1. toukokuuta 2015

Sairaala tutuksi.

Jälleen olen siis sairaalassa Masin kanssa. Ja isi hoitaa tietysti pikku Millaa kotona. Toissa yönä Masi yski niin kauheasti ettei saanut unta, eikä suostunut syömään kunnolla. Aamupäivällä alkoi lisäksi myös hengitys vinkumaan. Isi pyysi ukilta auton lainaan, jotta pääsisimme päivystykseen. (Iso kiitos ukille jälleen auton lainaamisesta.)

No jonotettiin sitten päivystyksessä ja kun lopulta päästiin lääkäriin niin seuraavaksi odotettiin hoitajaa, jonka piti antaa avaavaa lääkettä. Millan piti päästä päikkäreille, joten jäin Masin kanssa kahden odottelemaan. Lopulta Masi nukahti niin samantien hoitaja huusikin meidät sisään ja annettuaan lääkkeen, hän ohjasi meidät sairaalapäivystykseen tarkkailuun, jossa onneksemme saimme oman hoitajan, kuka oli vain meitä varten!
Hoitajan ja lääkärin yhteispäätöksellä jäimme sisään ja täällä sitä nyt sitten ollaan toista päivää. Ei tietoa kotiutumisesta, mutta tietysti tärkeintähän on saada poika kuntoon. Kaikkein kauheinta on edelleen se, että en saa olla myös Millan luona. Äidin pientä rakkasta tytärtä on koko ajan aivan hurja ikävä💜

lauantai 11. huhtikuuta 2015

Päivitystä!

Jos sitä sain jotain kirjotettua. Intoa ois, mutta jotenkin se mitä kirjoittaa on hakusessa ja pahasti. Me oltiin Masin kanssa siis noin kaksi viikkoa sitten sairaalassa keuhkokuumeen takia. Siellähän me vietettiinkin sitten yhteensä neljä päivää. Onneksi saimme olla koko ajan omassa huoneessamme ilman huonetoveria, niin Milla ja isi pääsivät meitä katsomaan ja viihdyttämään, eikä vierailut olleet rajoitettuja. Onneksi kuitenkin saimme pojan kuntoon ja pääsimme kotiin.
Isi kävi sairaalareissun jälkeen pari päivää töissä ja on nyt tässä viettänyt meidän kanssa jo viikon lomaa ja lähtee vasta ensi viikon keskiviikkona takaisin töihin. "Lomasuunnitelmat" menivät heti piloille, koska meillä ei vieläkään ole omaa autoa käytössä. Joten lomailu tapahtuu täällä kodin läheisyydessä tällä kertaa. Pääsimme onneksi kuitenkin käymään Lapsimessuilla ja saimme vielä houkuteltua mummon ja tädit mukaan matkaan. Tapahtuma oli edelleen yhtä mieluisa ja ensi vuonna menemme varmasti uudestaan. Messuilla Milla oli täysillä mukana ja veti mummoa perässään, joka paikkaan. Milla myös vahti koko ajan, että kaikki olivat koossa! :) Hyvin Neiti jaksoi monta tuntia, kunnes väsymys iski ja pienen natinan jälkeen nukahti päikkäreille vaunuihin. Saikin nukkua kotiin saakka!
Saimme tällä viikolla isin raahattua kahteen eri kerhoon ja Millan kaverillakin käymään! :) Olemme saaneet näyttää isille millaista meidän arki on, kun hän on töissä.
Sitten ajattelin kertoa teille vähän, minun pienestä JO kaksi vuotiaasta taaperostani. Millahan on siis edelleen täysin syötävän suloinen tapaus ja niiiin ihana ja täydellinen. Oppii koko ajan ja vauhdilla! Edelleen yllättää, joka päivä jotenkin. Leipominen, se se vasta mukavaa. Ei tarvitse mainita, kun sivulauseessa pieni sana leipomisen suuntaan, niin Milla lähtee vauhdilla kaapille ja haluaa vispilän ja kulhon :) Äiti ja isi on Millalle edelleen ykköset, mutta Mummo seuraa tiukasti perässä. Sanat alkavat pikkuhiljaa muuttua kokonaisiksi, eikä niitä enään lyhennetä kahteen kirjaimeen. Keskiviikkona isi aloitti Millan kanssa uuden "harratuksen", tunnistamaan automerkkejä. Nyt jo neiti tunnistaa enemmän kuin minä! Tunnistettaviin autoihin kuuluu jo nyt Kia (joka on ukin auto ja meillä sanotaan "Uu"), Volvo, Nissan , Ford, Toyota, BMW, Mersu ja Peugeot. :) Äiti tulee siis olemaan pulassa, kun isi lähtee töihin!! Voisin kirjoittaa Millasta vaikka kuinka paljon, mutta ehkä teenkin siintä oman postauksen. (lainaten tätä ideaa sisareltani :))
Vielä vähän meidän nuorimmaisesta, joka on kanssa syötävän suloinen ja ihana tapaus, vaikka tempperamenttia löytyy. Masi tykkää erityisen paljon isistä ja Millasta, jotka taitavat kalastella häneltä suurimmat ja äänekkäimmät hymyt. Kyllä äitikin niitä saa ja Heini-täti on kanssa hauskaa seuraa! Masin kanssa aloitimme soseiden maistelut. Perunaa ja maissia olemme päässeet maistamaan ja paras taisi olla niiden sekoitus. Kovasti olisi Pojalla myös meno haluja, niin vauhdilla kädet ja jalat vispaavat. Myös juttelu on kivaa puuhaa ja kovasti Masi vastailee takaisin, kun hänelle juttelee. Saa nähdä, koska hän haluaa ruveta yrittämään kääntymistä.

sunnuntai 29. maaliskuuta 2015

Viikonloppu sairaalassa!

Meidän oli tarkotus mennä koko perheen voimin Millan ja Masin serkkujen synttäreille, mutta toisin kävi.

Perjantaina Masi alkoi kovasti yskimään. Ajattelin sen johtuvan suuresta maitomäärästä, koska hän joi hyvin paljon. Mutta illalla kuitenkin nukkumaan käyminen oli vaikeaa ja yöllä, kun oli syötön aika Masi olikin lämmin ja kuumemittari näytti 38.4. Soitin terveysneuvontaan varmistaakseni, että Masille saa antaa kuumetta alentavaa lääkettä, koska hän on vielä alle 3kk.
Annoin kuumetta alentavaa ja Masi nukahti taas. Puolitoista tuntia nukuttua oli taas syömisen aika. Nostaessa pojan syliini huomasin hänen olevan entistä kuumempi! Kuumemittari näyttikin 39.5. Soitto terveysneuvontaan ja saimme varmistuksen omille ajatuksillemme -> nokka kohti lastenklinikkaa ja yöpäivystystä. Millaa oli turha herättää uniltaan, joten soitin taxin mikä tulikin hyvin nopeasti.

Isi jäi siis Millan kanssa kotiin. Taxissa Masi rauhottui hieman, mutta oli kuitenkin hyvin lämmin. Päästessämme päivystykseen kuume oli 38.9. Masille annettiin kuumetta alentavaa lääkettä ja hengitystien avaavaa lääkettä, sekä lisähappea. Otettiin verikokeita ja keuhkokuva, josta selvisi, että pikku pojallamme on keuhkokuume. Masille aloitettii suonensisäinen antibioottikuuri ja jouduimme osastolle.

Täällä sitä ollaan vieläkin. Tänään oli pieni mahdollisuus päästä kotiin, mutta tulehdusarvot olivat kohonneet jonkin verran ja Masin ollessa noin pieni on turvallista seurata mihin suuntaan tilanne kehittyy! Joten olemme ainakin huomiseen, ellei pidempään.

Onneksi kaikesta huolimatta Milla pääsi isin kanssa käymään synttäreillä ja näkemään mummoa, mikä oli hänelle todella tärkeää! Ennen synttäreitä isi ja Milla kävivät katsomassa veikkaa ja Millalle iski kova huoli siitä, kun veikalla oli happiviikset. Onneksi tieto siitä, että näkee mummon helpotti Millan oloa. Milla taisikin vähän omia mummon itselleen synttäreillä, mutta se sallittakoot! Oli isille helpompaa, eikä Milla kerennyt miettimään veikan happiviiksiä!

Kohta ovat tulossa taas ja tuomaan minullekkin vähän synttäriherkkuja! :P

lauantai 21. maaliskuuta 2015

Vielä vähän fiilistelyä!

Mä niin tykkäsin niistä meidän koko perheen juhlista! Ois voinu jatkuu vielä vähän pidempään. Mut toisaalta oli kyl kiva tulla kotiinkin ja ihan vaan istua ja olla. Onneks mulla oli paljon ihania vieraita ketkä auttelivat keittiössä ja muutenkin, yksin oisinkin ollu ihan hukassa. Muutamia kuvia vielä juhlasta:

Kiitos vielä kerran kaikille mukana olijoille!!