torstai 1. helmikuuta 2018

Sujuva arki

Yllättävän hyvin päästiin lapsien kanssa kiinni tähän meidän arkeen, vaikka tosi mielellään me oltais pidetty isi kotona. Eilen oli niin kaunis ilma kävimme pienellä kävelyreissulla ja ostamassa jälkkärit kaupasta. Reissulla pikkusellekkin iski nälkä, mutta sillä aikaa isommat leikkivät mielellään lumikasoissa.

Tänään olemme olleet sisällä koko päivän, koska ulkona on jyllännyt koko päivän kamala tuuli ja kunnon lumipyry. Millan kerhokin jouduttiin jättämään väliin. Ei tuolla vaunuilla olisi mihinkään liikuttukkaan. Jospa huomenna olisi parempi sää ja lumet edelleen maassa niin pääsisi lapset ulos telmimään!









tiistai 30. tammikuuta 2018

Isi töihin..

Tänään se päivä sitten koitti. Isi lähti takaisin töihin ja "uusi" arki alkoi. Vauvakin on tänään tasan 4 viikkoa, aika kuluu niin hurjan nopeaan!

Tänään oli pikkutytön neuvola ja samalla pääsi vauva ekaa kertaan pienelle bussimatkalle. Isommat kertoivat koko ajan vauvalle mistä mennään ja miten pitää bussissa olla. Esittelivät innoissaan kaikkea mahdollista matkan varrelta. Matka sujui siis paremmin kuin hyvin, vaikka kerkesin pikkuisen stressaamaan sitäkin etukäteen.

Neuvolassa oli kaikki kunnossa ja tyttö on ottanut hirmuisesti lisää painoa ja kasvaa oikein hyvin. (Imetys siis sujuu erinomaisesti, eikä huolta ettei maito riittäisi) Neuvolatäti ihasteli tytön jäntevyyttä ja hiuksia. Torstaina sitten matkataan jo Millan kerholle asti.








maanantai 15. tammikuuta 2018

Masi 3v

Me pidettiin "perhesynttärit" Masin virallisena päivänä (7.1.). Juhlittiin siis Masia ihan vaan omalla porukalla. Sen takia koska vauva oli silloin vasta 5pv:n ikäinen, enkä olisi jaksanut/kerennyt, eikä ollut halujakaan järjestää synttäreitä, kun halusin vaan nauttia uudesta tulokkaasta ja tutustuttaa häntä omaan perheeseen.




Ja tosiaan viime viikonloppuna pidettiin sitten Masille kunnon synttärit ja samalla suurin osa sukulaisista näki meidän uuden tulokkaankin. Masi sai paljon ihania lahjoja ja oli innoissaan niitä heti avaamassa, kun vieraita tuli. Hänestä kasvoi silmissäni niin iso poika, kun vietin yhden yön vauvan kanssa sairaalassa!! <3






Suuret kiitokset Sannille kuvista! <3

sunnuntai 14. tammikuuta 2018

Vuosi 2018!

Vuosi 2018 alkoi mitä parhaimmalla tavalla. Kävimme lasten kanssa pulkkamäessä, näin siskoani ja hänen poikaystäväänsä pitkästä aikaa, lapset saivat silitellä heidän mukanaan reissannutta pupua. Ja yöllä, neljän aikaan huomasin etten pysty enään nukkumaan. Siirryin alakertaan, jossa puolentoista tunnin olon jälkeen oli pakko soittaa Naistenklinkalle ja käydä herättämässä isi soittamaan minulle taksi. Lapset heräsivät yläkerrassa vähän jälkeen kuuden, kun olin juuri lähdössä taksiin. Äkkiä ulos ja taksiin. Hiljainen taksimatka, ilmottautuminen, kätilön tapaaminen, tutkimus, jonka jälkeen suoraan saliin. Kiirellinen epiduraali, jonka jälkeen oli taas helppo olla. Seurattiin supistuksia käyrältä ja juteltiin opiskelijakätilön kanssa mukavia. Puudutus lakkasi, jolloin pyysin lisää, mutta meidän pieni neiti päättikin tulla ja oli sylissäni 11.23!



Isi ja sisarukset pääsivät pikaisesti moikkaamaan uutta tulokasta synnytyssaliin ja myöhemmin osastolle. Olinkin vain yhden yön sairaalassa, jonka jälkeen kotiuduimme.


Tämä meidän pienin tirriäinen on rauhallinen ja aivan yhtä mahtava tapaus kuin nämä edellisetkin. Kuinka sitä aina unohtaakaan kuinka pieniä ne on ja kuinka rakkaita ne on jo heti synnyttyään! <3

Eilen vietimme Masin 3v synttäreitä, jossa myös sukulaiset pääsivät samalla moikkaamaan uutta vauvaa. <3

maanantai 25. joulukuuta 2017

Jouluaatto 2017!

Meidän jouluaatto alkoi jo aikaisin, huomasin Millan jännittävän joulua jo edellisenä iltana ja ennen nukkumaan menoa pikkuinen neiti kertasikin tuiki tuiki tähtösen sanoja. Siltä varalta, että joulupukki saattaisi ehtiä meillekkin kylään.

Jätimme edellisenä iltana joulupukille lahjan kiitoksena siintä, että jaksaa kiertää koko maailman lapset. Aamulla herätessä kuusen alle oli ilmestynyt lahjoja, mutta joulupukin lahja oli edelleen keittiön pöydällä. Joten päättelimme (äidin pienellä avustuksella), että ehkä se joulupukki saattaisi sieltä tulla kylään vielä ja tontut olivat vain tuoneet etukäteen osan lahjoista, mitkä eivät mahtuneet joulupukin matkaan.

Aattoaamuna ennen puoli seitsemään lapset olivat valmiita jo nousemaan ylös sängyistään. aloitinkin lähes heti riisipuuron keiton. Lapset saivat katella ohjelmia, ihmetellä paketteja kuusen alla ja kurkkia tietysti mitä missäkin luki. Oli kyllä jännät paikat etenkin Millalla kokoajan. Leikimme, herkuttelimme, söimme ja katselimme telkkarista ohjelmia aamun ihan rauhassa oman perheen kesken. Ruokailun jälkeen laitoimme kahvit valumaan ja juuri, kun sen sai kaadettua kuppiin. Oveen kolkutettiin!!! Meidän lapset olivat ihan jännityksestä ihmeissään, mutta kuitenkin todella iloisia ja vastaanottavaisia. Milla juoksi heti hakemaan joulupukin lahjan ja ojensi sen pukille ennen ehti edes kunnolla sisälle. Tuiki tuiki tähtönenkin sujui mainiosti, äidin ja isin avustuksella. Aivan ihanaa nähdä lasten ilo ja riemu ja se jännitys, se oli melkein käsin kosketeltavaa ja niin suloista.

Joulupukilla oli muutama lahja vielä jaettavana ennen kuin hänen oli jatkettava matkaa toisten lasten luokse. Ja siintä se sitten alkoi, riemu repiä lahjat auki ja ihastelu jokaista lahjaa kohtaa, jonka jälkeen seuraavan kimppuun. :) Masikin osasi tämän osion jo paljon paremmin, kuin viime vuonna ja paketit avautuivat ennätys vauhtia tänä vuonna molemmilla.

Siinä vierähtikin mukavasti aikaa uusien lahjojen parissa. Kävimme vielä Isin siskonluona kylässä ja herkuttelemassa, ja avaamassa vielä muutaman paketin mitkä olivat eksyneet sinne. Hetkeksi vielä kotiin leikkimään ja kyllä molemmat nukahtivat helposti illalla, semmoinen meno ja riemu ja tekeminen oli koko ajan päällä. En voisi olla onnellisempi tästä perheestä, joka kasvaa ihan pian lisää<3


Sain oman lahjan jo etukäteen edellisenä päivänä, ihan paras <3








Masi halusi myös syliin, mutta oli kuitenkin pieni kiire avaamaan saatuja paketteja.

 
Meidän pieni tuleva perheenjäsen sai myös oman paketin! <3

Milla ja Masi saivat molemmat ihania ja toivottuja lahjoja. Kiitos jokaiselle muistaneelle!! <3

torstai 21. joulukuuta 2017

Kolme yötä jouluun.

Viime viikonlopun vietimme Vaarilassa, ja näimme pitkästä aikaa tätejä ja serkkuja. Pääsimme myös juhlimaan siskontytön synttäreitä. Se olikin meidän viiminen kerta, kun menemme sinne suunnalle ennen vauvan syntymää.


Tänään oli Millan viimeinen kerhopäivä ja pienimuotoinen joulujuhla. Nyt meillä lapset jännittävät (etenkin Milla), että pääseekö se joulupukki kylään sunnuntaina vai ei. Ja tietysti myös sitä onko tulossa lahjoja vai ei. Tämän joulun vietämme lähes kokonaan kotona, pieni kyläily on sovittu iltapäivästä, mutta muuten ollaan ihan oman perheen kesken. Jopa kinkun paisto jää omalle kontolle, saa nähdä miten onnistutaan.


maanantai 11. joulukuuta 2017

Ilkeä virus

Meillä on edelleen pystyssä sairastupa. Vuorotellen/samaanaikaan ollaan jokainen kipeitä, joku aina pahemmin kuin muut ja toinen selviää aina sillä hetkellä pikkuisen helpommalla. Ei yhtään kivaa tämä pitkittynyt sairastaminen.Onneksi mummo kävi piristämässä meitä perjantaina. Sainkin ihanan yllärin mummon mukana. Ilmeisesti miulle oli yritetty järjestää vauvajuhlia, mutta pieleen menneiden viikonloppu suunnitelmien myötä eivät myöskään yllärijuhlat onnistuneet. Kiitos kaikille kuitenkin yrityksestä ja lahjoista! Miuta ei olekkaan niin helppo yllättää kuin luulette! :D

Pääsimme myös kirimään mummon tekemän joulukalenterin kiinni, josta saimmekin näihin sairaspäiviin mukavasti tekemistä. Etenkin kuusien askartelu oli lapsista todella mukavaa. 

Tällä viikolla olisi tiedossa neuvolaa, naistenklinikalla käynti ja siskon tytön synttärit, jolle toivon pääsevämme.