Äitiys

Äitiys on miulle kaikkein suurin asia tässä maailmassa (niinkun varmaan jokaiselle äidille), en vois kuvitellakkaan enää elämää ilman noita miun pieniä tirriäisiä. Lapset tuo elämään todella paljon sisältöä, eikä mikään päivä tunnu enään samanlaiselta näiden kanssa.

Oman äitini kanssa meillä on ollut melko hyvät välit, vaikka myönnän olleeni kyllä varmasti aika omapäinen ja joskus myös aika vaativa lapsi. Meidän välit parani entisestään, kun muutin pois kotoa. Luulen et välimatka on ollut se suurintekijä ja se tietysti, että omille muuttaessa on oikeasti omillaan. Saa itse päättää, eikä kukaan ole sanomassa ei.

Oon saanu pienenä nähdä kaksi eri kasvatustyyliä, vanhempien erotessa ollessani pieni. Molemmista kasvatustavoista/-tyyleistä olen todella kiitollinen, nyt osaan toivottavasti itse soveltaa omiin lapsiini molemmista kasvatustyyleistä itseni mielestä ne parhaimmat osuudet.

Tänä vuonna vietin neljättä äitienpäivääni ja en voisi olla onnellisempi. Joka päivä olen kiitollinen, että miulla on nämä kaksi ihanaa lasta ja saan pitää heidät kotona, nähdä heidän kasvavan ja oppivan uutta. Se ei nimittäin ole ollut ihan itsestään selvyys.

Äitiys on tuonut myös paljon pelkoja. Pelkoja omien lasten puolesta. Masin perussairaus on varmasti se mikä on hätkäyttänyt eniten ja laittanut ajattelemaan. Olen istunut poikani vieressä sairaalassa monta päivää ja yötä, ja ihan mielelläni sen tehnyt, vaikka ikävä on ollut esikoisen luo. Milla on onneksi saanut olla isänsä kanssa nämä päivät kotona, jolloin hän on päässyt katsomaan meitä aina sairaalassa ollessa lähes päivittäin.

Masin viimeisin sairaalareissu ja etenkin ne tehopäivät on ollut kaikkein haastavimmat, paljon odotusta ja pelkoa, todella paljon rakkautta ja toivoa. Paljon puhetta, paljon itkua, paljon yritystä selittää miksi sisko ei pääse katsomaan veikkaa. Syyllisyyttä, kun ei voinut olla pojan vieressä koko ajan. Pohdintoja siintä, että selviääkö poika, lääkärit eivät nimittäin antaneet kovinkaan paljon toivoa, vaan mentiin päivä kerrallaa. Vahva pikkumies kuitenkin taisteli itsensä kuntoon ja nyt ollaan kotona onnellisesti kotona.

Nyt jaan entistä enemmän ja joka päivä lapsilleni haleja ja osoituksia rakkaudesta heitä kohtaan. Toivon, että heillekkin tarttuu arvostus niihin ark
isiin asioihin ja yhdessä oloon. Itse osaan arvostaa sitä enemmän ja enemmän kokoajan.

Äitiys on parasta<3