maanantai 29. elokuuta 2016

Kuvailuja ja viikonloppu

Toissa sunnuntaina kuvailtiin ja paljon! Puolet niistä lähti suoraan poisto listalle, koska olivat heilahtaneita tai niissä ei näkynyt ollenkaan lapsia, mitä siis oli tarkotus kuvata :D Onneksi joukkoon eksyi myös muutama ihana ja onnistunut kuva. Masi oli vähän hankalampi tapaus, kun oli tarkoitus saada yhteinen kuva, mutta eihän tuo pieni mies halunnut pysyä aloillaan, eikä muutenkaan tykännyt olla aloillaan. 
 
Viime viikonlopun vietimmekin taas Vaarilla ja tällä kertaa viikonloppu olikin erilainen, koska emme päässeet käymään serkkujen luona heidän ollessaan kipeitä. Joka kerta Vaarilla ollessa on ihana katsoa, kuinka lapset tykkäävät olla muiden kanssa, jolloin äitiä ei huomata ollenkaan. Masikin oppi vaarin kanssa tietyt leikit, johon äiti ei kelvannut vaikka kuinka yritti. Ja ihan kaikkia leikkejä, joita he leikkivät Vaarin kanssa äiti ei suostu ees leikkimään (pelottaa liikaa) :D
 Sunnuntaina ajoimme kotiin mummolan kautta, jossa tarjottiin kakkukahvit pikkusiskojeni synttäreiden kunniaksi. Oli taas hyvät tarjottavat, iso kiitos Mummolle herkuista.
Nyt taas alkoi arki ja keskiviikkona Milla pääsee aloittamaan taas kerhon :)

tiistai 23. elokuuta 2016

Jotain pientä..

Muutamia aivan mahtavia kelejä on sattunut vielä kohdalle ja kaikki hyvät kelit on käytettävä mahdollisimman hyvin hyödyksi. (eli oltava ulkona) Ennen kuin tulee se vaihe, että saa tunkea lapsille monta kerrosta vaatteita, lapaset, pipon, kaulahuivin, villasukat ja niin edelleen. Okei huijaisin vähän, meillä on Millan kanssa jo villasukat kovassa käytössä :D
Mutta siis sadepäiviä oli muutama putkeen, joten keksimme kaikkea kivaa tekemistä sisällä. Masin nukkuessa teimme Millan kanssa "isompien" juttuja, jolloin Masi ei ollut pyörremyrskyn lailla laittamassa kaikkia uusiksi. Pelasimme hurjan paljon lautapelejä! Tytöltä löytyy uskomattoman hyvä kyky keskittyä ja pitkiä aikoja. Edellisen pelin tullessa päätökseen neiti jo viipotti hakemaan toista ja toista ja toista ja toista. :)

Legot ja junarata toimii molempien kanssa, joko rakennetaan rauhassa Millan kanssa ja suunnitellaan tuleva rata tai linna kunnolla, tai sitten leikitään molempien kanssa jolloin rakennuksesta tulee epämääräinen hökkeli :D Ja junarata pitää olla mahdollisimman lyhyt, että siinä kerkee edes hetken puksuttaa eteenpäin ennen kuin Masi päättää, että nyt on seuraavan leikin aika. Juoksu, piilo ja kikatusleikit ovatkin, sitten lasten yhteisiä ihania leikkejä, joihin ei yleensä ees päästetä äitiä mukaan :D Yllättävän hyvin ainakin vielä lapset leikkivät keskenään ja Milla ymmärtää, ettei Masi osaa yhtä hyvin kuin hän :)

tiistai 16. elokuuta 2016

Tervetuloa arki

Isin lomat on nyt käytetty loppuun ja eilen meillä alkoi arki taas rullaamaan. Millan kerho alkaa vasta viiminen päivä tätä kuuta ja onkin vaan enään 2 pv viikossa.Viikon vaarin kyläilyn jälkeen tulimme pariksi päiväksi kotiin, jonka aikana kävimme Masin keuhkokontrollissa, puistoilimme kotipuolessa ja mummo tuli tädin kanssa kylään joiden kanssa kävimme itiksessä vähän herkuttelemassa :P 
 Masi piti huolen lepotauoista :)
 Nää kakut on vaan niin hyviä!!
Torstaina suuntasimmekin jo takaisin vaarille, mie pääsin illalla koulutukseen ja saimme viettää viimiset lomapäivät serkkujen ja vaarin seurassa. Mummoakin nähtiin vielä uudestaan❤ 
Sunnuntaina ajoimme kotiin Masin päikkäreiden aikaan ja pääsimmekin käymään vielä puistoilemassa ja testasamassa molempien uudet saappaat ja se kyllä kannatti :) Molemmat olivat aivan innoissaan vesilätäköistä.
 Oli oikein lämmin sää ja aurinko kuivatti nopeasti pienet lätäkkö roiskeet. Sain myös ihanilta PIKKUsiskoiltani taas lisää aivan ihania vaatteita omaan vaatekaappiini <3
Seuraavana onkin odotuksen alla Millan kerhon alkaminen. Myös Masin neuvolaan on kiva päästä pitkästä aikaa ja enää vajaa kuukausi uuteen keuhkolääkäri aikaan, jolloin mahdollisesti mietitään lääkkeiden lopetusta. Toistaiseksi edellinen lääkkeiden vähennys on sujunut mutkitta, poika tarvitsee lisähappea nyt yöllä ja välillä myös päikkäreillä, mutta hyvin pienellä määrällä mennään.
Nyt viettämään neidin kanssa laatuaikaa, kun veikka nukkuu päikkäreitä :)

perjantai 5. elokuuta 2016

Viikko Vaarilla :)

Me vietimme yhden kokonaisen lomaviikon vaarilassa (plus pari päivää päälle :D) Ja olikin ihanaa nähdä ja viettää aikaa niin paljon vaarin, tätien ja serkkujen kanssa. Vaikka aika menikin tosi nopeaan, kyllä me kerettiin tekemäänkin huiman paljon asioita :)
Vaarille menossa ja tavaraakin oli yli viikon edestä :D
Vaarin oma talo ja piha <3
Serkukset leikkimässä<3
Aamu viideltä vedettin Pedon kanssa tunnin lenkki :)
Ihmeitä tapahtuu, tämä poika nukahti syliin, tosin Vaarin syliin!
Ja Vaarin ilmalämpöpumppu<3 Mikä pelastus, Masi pystyi nukkumaan ilman happiviiksiä.
Käytiin uimassa serkkujen kanssa. 
Masi rakasti polskuttelu ja läträystä. Milla leikki mieluummin hiekalla rannalla.
Otin paljon valokuvia :D
Poimittiin Vaarilla marjoja ja siliteltiin naapurin kissaa.
 Vietettiin myös päivä Mummolassa <3
Kävin yksin Järvenpäässä ihan mahtavassa inspiraatiopäivässä. 
Lapset viettivät päivän isänsä kanssa :)
Vietettiin Vilman 2v juhlia! 
Käytiin Millan ja Sannin kanssa Robinin konsertissa Haminassa.
 Maisteltiin ensimmäisiä omenoita tädin pihalta :)
 Ja yritettiin saada serkku kuvaa :D
 
Milla ja Vilma<3
Käytiin shoppailemassa Sanni-tädin kanssa. (kuvan mekkoon rakastuin!!)
Vietettiin siis aivan mahtava viikko, mahtavien ihmisten kanssa :) <3

torstai 21. heinäkuuta 2016

!

Meidän arki rullaa aika samalla kaavalla koko ajan, tässä kotona ollessa. Ulkoillaan kun mahdollista ja sitä olemmekin saaneet tehdä oikein urakalla. Hyvät säät ovat onneksi meitä suosineet jo pitkään. Ainut mikä aiheuttaa vähän erilaisuutta arkeen on pojan yltäkylläinen väsymys, mutta siihenkin on jo tottunut. Luulen että syy löytyy kaikista turvoksissa olevista kulmahampaista, jotka eivät tietystikkään ole tulleet läpi vaikka kuinka niiden kanssa yöllä huudetaan.

Puhelin toimii aika hyvin päiväkirjana, joten mennään tällä kertaa myös kuvilla :) 

 Taas on leipomisen into päässy vauhtiin ja kunnolla :D
Taika 4v ja Peto 1v :)
 <3
 M&M <3
 Päivän vitamiinit kohillaa!
 Lapsien herkkuhetki
 <3
 Vanhin vauva<3
 Pieni apuri<3
 Metro matkalla
 Milla<3

maanantai 27. kesäkuuta 2016

Viikko Vaarilla!


Me vietettiinkin Vaarilla sitten kokonainen viikko, koska mitään suunnitelmaa ei ollut niin siellä se aika hurahti oikein mukavasti ja vähän liiankin nopeaan. Saivat lapset viettää oikein urakalla aikaa Vaarin kanssa ja tietysti serkut näkivät toisiaan mukavan paljon. Sain myös vihdoin jonkun näköisen luottamus siteen isosiskon pieninpään lapseen, ja taisi Vilmasta tullakkin tädin-tyttö äidin-tytön sijaan. Toivottavasti ensi kerralla ei enään tarvisi murtaa jäätä, vaan voisi suoraan kaapata kaikki tädin murut kunnon isoon halaukseen :) Pienet on niin mahtavaa porukkaa ja niiden touhuja jaksaisi seurata vierestä, vaikka kuinka kauan. Tuli havaittua myös, että Masi tykkää leikkiä paljon yksinään, mitä en olisi uskonut, mutta niin sitä ei voi kaikkea tietää. Masi leikki yksin hiekkalaatikolla ja kun muut tulivat myös lähti poika lähes samantien pois sieltä leikkimään muualle :D
Tuon viikon aikana tuli lopulta kerettyä aika paljon, vaikka se menikin nopeaa. Kaikki suunnitelmat eivät toteutuneet, mutta onneksi löytyi tilalle muuta tekemistä. Kävin kaksospikkusiskojeni kanssa Purpflashissä, vaikka juuri silloin sää ei oikein suosinut meitä :D Paljon tuli vietettyä aikaa ulkona, koska muuten säät olivat oikein mahtavat. 
Kaksoset <3
Oli ihanaa nähdä paljon siskojani ja viettää aikaa heidän kanssaan. Nyt kun lapsetkaan eivät enään ujostele tätejään! Yksi siskoni piti Forever kutsut, jossa pääsin ilolla seuraamaan ohjaajani mahtavaa kutsujenpito tapaa :) Toisen siskoni kanssa kerettiin myös käydä katsomassa heppoja johon, nappasin Millan seuraksi yhden isosiskoni lapsista mukaan. Ja kahden muun siskonlapseni kanssa käytiin kaupassa ostamassa vähän herkkuja ja räjäyttelemässä vesimeloneja kaupan lattialle :D

Milla, Henna ja Kukka :)
Vilma ja Susanna<3
Kummityttö<3
Henna ja Vilma<3
Perjantaina ajelimme vielä käymään Mummolassa ja moikkaamassa siellä olevia siskojani, jonka jälkeen lähdimme vielä kotiin. Masi oppi eilen kävelemään kunnolla ja tämä päivä ollaankin menty oikeastaan lähes täysin ilman konttaamista ja vauhdilla. 
Minun pieni vauvani on nyt kävelevä taapero <3 :)