tiistai 17. lokakuuta 2017

Elämää muuttolaatikoiden keskellä.


Meidän viime päivät lapsien kanssa on tosiaan menneet muuttolaatikoiden keskellä, niitä pakatessa ja siirrellessä. Miettiessä, mitä uskaltaa jo laittaa pakettiin ja mitä tarvii ehkä vielä. Mutta lapset tykkää ja äiti myös! On ihanaa kun saa siivota ja laittaa tavaroita laatikoihin, kun tietää, että saa asetella ne uudestaan uuteen kotiin ihan alusta alkaen. Nyt taas tässä kun laittelee tavaroita pakettiin nii saa käydä kunnolla läpi, mitä sitä oikein tarvitsee ja mistä voi jo hyvillä mielin luopua, tavaraa onkin lähtenyt ihan kiitettävällä kädellä eteenpäin.

Kameraa on tullut käytettyä ihan liian vähän, mutta se tulee muuttumaan tässä muuton jälkeen. Nyt siis puhelimen kuva aarteistoa pikkasen avattuna.

Monesti päivällä isin ollessa töissä tulee lähetettyä lapsista kuvia isille työpäivää piristämään.

Miun niin pieni, mutta kuitenkin niin iso kerholainen, joka viettää tällä hetkellä syyslomaviikkoa.

Letitys<3 Niin kivaa puuhaa, ja kun toinen jaksaa istua paikoillaan pitkänkin aikaa, saa harjoitella ja kokeilla paljon uusia erilaisia lettejä.

Pientä sisarusta odotellaan kovasti, hänelle jutellaa, hänestä kysellään, hänen potkujaan kokeillaan. Isosisko on niin mukana odotuksessa.

Puistoilun lempipuuhaa on keinuminen!

Välillä on vaan niin kiva köllötellä vierekkäin, silitellä ja olla vaan<3

Nämä tirriäiset, aina halailemassa ja painimassa, toistensa parhaat ystävät, tuet ja turvat!

Siskon ollessa kerhossa, autot riviin sohvalle ja pötköttelemään käsi kädessä<3

Vaarin kimpussa ollaan koko ajan, kun sinne mennään. Nyt jopa autettiin töiden teossa leikkimällä Vaarin sihteeriä :D


Maskotit Kauppakeskus Veturin Toripäivillä.

Vaarin pihalla ulkoilua.


1 kommentti: