maanantai 2. lokakuuta 2017

Hei me muutetaan!

Ihanaa, vihdoin. Ollaan etitty jo hetken aikaa uutta asuntoa, toisin sanoen ollaan oltu kaupungin kämppien jonossa jo vajaa puolivuotta. Yhtä asuntoa meille tarjottiin suht nopeesti, mutta emme ottaneet sitä vastaan. Onneksi emme, koska tämä mitä meille nyt tarjottiin on paljon enemmän meidänlaisemme. Olemme kaikki innoissaan muutosta. (Paitsi Masista en ole ihan niin varma, ainakin innolla pikkunen on pakkaamisessa mukana.)




Masin kanssa kävimme vähän yli viikko takaperin unipolygrafiassa, josta odotin tuloksien soittamista jo sillä viikolla, muttei kuulunut. Odotin myös viime viikolla, no jospa tällä viikolla odotukseni palkitaan. Mutta kyllä oli reipas poika, pelkäsin pahinta niiden piuhojen kanssa, jotka laitettiin jo aamupäivästä. Masi antoi onneksi olla niiden tosi nätisti paikoillaan, eikä yrittänytkään repiä niitä irti. Illalla Masi oli jo todella väsynyt ja nukahtikin sänkyyn heti, kun sai siihen luvan mennä. (Ei haitannut yhtään vaikka ihan uusi hoitaja tuli siihen viereen laittelemaan piuhoja ja muita juttuja, Masi päätti, että nyt nukutaan.) Sitten tulikin nenäviiksien laitto, niitä laitettiin kahdet, toiset antavat happea ja toiset mittaavat hiilidioksidin poistumista. Näitä viiksiä revittiin yöllä pariinkin otteeseen irti, mutta hoitaja sanoi, että hyviäkin unipätkiä saatiin!



Viikonloppuna me käytiin juhlistamassa isääni/lasten vaaria, joka sai mittariin 50v! Olimme sisarusporukalla järjestäneet vaarille yllätykseksi karting ajoa, johon en itse valitettavasti päässyt osallistumaan raskauden takia, mutta isi piti meidän puolia kisassa. Ihan mahtava päivä, valitettavasti jouduimme kuitenkin lähtemään ajon jälkeen kotiinpäin.  




1 kommentti:

  1. ihania kuvia ja uutteen kotiin odotetaan ilolla tulla käymään!

    VastaaPoista