tiistai 13. maaliskuuta 2018

Meidän tytöt

Mitä meille kuuluu?
Meille kuuluu hyvää. Mitäs muutakaan. Kotoilua, kerhoilua ja aina ulkona kun vain säät antavat periksi. Pieni kuumeilukin Masin osalta voitettiin ihan kotioloissa.

Apua! Minun esikoiseni on jo 5-vuotias! Tänään Millan neuvolassa, tyttö sai vain kehuja ja kuulokin oli täydellinen, kuulemma kotona esiintyvä valikoiva kuulo on ihan normaalia! :D
Milla vastasi tosi reippaasti kaikkiin neuvolatädin kysymyksiin, sekä heitti hienosti neuvolatädille takaisin kysymyksiä. Pituuttakin oli tullut seitsemän senttiä viime vuodesta lisää.

Meillä oli tänään myös Minnin neuvola, siis meidän tämän pienimmäisen. Hän sai kasteessa nimekseen Minni Marianne. Minnikin on kasvanut hienosti, siispä maidon riittämisestä ei tarvitse stressata. 10 viikon ikäinen Minni painaa 5238g ja pituutta löytyy 56.7cm.

Me pidimme ristiäiset ja Millan 5v juhlat 3.3. Meille oli varattu kirkkosali nimenantoa varten ja takkahuoneen kahvittelua ja Millan juhlimista varten. Juhlapäivä ei mennyt yhtään suunnitellusti. Masi joutui lähtemään isänsä kanssa käymään Lastenklinikalla, jonka takia meidän perheen miehet eivät päässeet mukaan Minnin kastetilaisuuteen. Onneksi he kuitenkin pääsivät pois ja kahvittelemaan meidän ja juhlavieraiden kanssa. Kaikista tärkeintä on tietysti, että poika on kunnossa. Iso kiitos kaikille ihanille vieraille ja tietysti auttajille, jonka avulla saimme juhlat pidettyä.







1 kommentti: