Älä toivo liikoja.

Tänään oli se päivä mitä jännitin kaikkein eniten tällä viikolla, vaikka ei ois tarvinnu, mutta jännitin silti. Laitoin jo ennen joulua laittanut masin omaishoitohakemusen vetämään. Tämän jo kaikki läheisimmät ihmiset tiesivätkin ja sen, että siintä seuraisi kotikäynti. Mutta se, että se olisi jo tänään ei ollut kuin kahden parhaimman ystävän tiedossa. Iso kiitos heille molemmille, täydestä tsempistä ja tuesta ja jännityksen jakamisesta.

No mutta asiaan. Tänään vietiin Masin kanssa Millan kerhoon yhdeksäksi ja kiidimme kotiin samantien, koska aika oli sovittu 9.30. Täsmällisesti täti oli oven takana tasan 9.30.

Juttelimme kaikesta Masiin liittyvästä, mitä kaikkea täytyy päivän aikana tehdä ja mitä kaikkea Masi vaatii enemmän, kuin perusterve samanikäinen lapsi, lääkityksestä, happilaitteista, jaksamisesta, tukiverkostosta yms. Vastasin kysymyksiin, jotka heitettiin ilmoille ja sitä mukaan täti kirjoitti kaiken ylös kynä sauhuten. Tilanne oli todella jännittävä, koska hän puhui hyvin vähän. Heitti aina vaan uuden kysymyksen jokaisen vastauksen jälkeen, ei kommentoinut mihinkään. Muutaman lisäkysymyksen kuitenkin heitti välillä. Paljon tekstiä ja ympyröitä numeroiden ympärillä oli tädin papereissa. Kun lopulta kysymykset loppuivat täti alkoi laskea. Masi sai 15 pistettä, jostain heidän pistetaulukostaan ja omaishoitajuuden saamiseksi tarvittaisi 16 pistettä, ja helmikuusta lähtien 20 pistettä. (tiukentuneiden ehtojen takia)

Tämän mukaan minulla ei ole mahdollisuutta saada Masin omaishoitajuutta. Paperit kuitenkin menee vielä puhtaaksi kirjoitettavaksi ja sitten tulevat takaisin minulle hyväksyttäväksi, jonka jälkeen tulee lopullinen päätön. Täti oli kuitenkin hyvin vahvasti sitä  mieltä, ettei tämä tule menemään läpi. Viimeinen kommentti ennen lähtöään oli hänellä "älä toivo liikoja." Hyvä neuvo, mutta tuli vaan liian myöhään, kerkesin jo toivoa, että olisi mahdollisuus jäädä Masin kanssa kotiin. Ei kuitenkaan heitetä vielä kaikkea toivoa, vaikka se alkaakin hiipumaan tältä osin aika pahasti.